Siirry sisältöön

Massiivipuurakentaminen

Massiivipuurakentamisen keskeinen idea on se, että seinärakenteessa on vain yhtä ainetta. Massiivirakenteessa ei ole paksuja eristekerroksia eikä muovikalvoja. Lämpö- ja ilmanpainevaihteluista syntyvä vesihöyry pääsee siirtymään yksiaineisessa seinässä esteettä. Lisäksi puinen massiivirakenne läpäisee hiilidioksidia. Puisen massiivirakenteen kyky sitoa kosteutta ilman mitään haittavaikutuksia ja kyky läpäistä hiilidioksidia ovat peruslähtökohtia terveelliselle ja miellyttävän tuntuiselle sisäilmalle.

Massiivipuusta on rakennettu satoja vuosia. Se on todistetusti kestävä ja luonnollinen rakenne eikä se aiheuta terveysvaaroja ihmisille eikä ympäristölle.  Puu on uusiutuva luonnonvara. Kun puu kasvaa se sitoo hiiltä ilmasta ja tekee näin töitä ilmaston puolesta. Valmis rakennus toimii hiilivarastona. Oikealla tavalla hoidettuna puurakenne kestää vuosisatoja ja jos se puretaan, materiaali on vielä silloinkin kierrätettävissä.

Kvarken Massive on uusi vaihtoehto rakentaa kestävästi sekä oman talouden, terveyden että tulevien sukupolvien kannalta. Myrkytön ja varmasti vain luonnonmateriaalia sisältävä seinäelementti ei aiheuta altistuneille reaktioita ja takaa terveelliset asuinolosuhteet talon kaikille asukkaille.

Haluamme olla yksi niistä, jotka tarjoavat oman kodin rakentajalle mahdollisuuden valita toisin.

Massiivirakenne vs. monikerrosrakenne

Ilmastonmuutoksen myötä pakkastalvet ovat lyhentyneet ja talvista on tullut Pohjoismaissakin kosteita. Monikerrosrakenteisissa taloissa paksut eristeet ovat muodostuneet tällöin haasteeksi. Normaalitilanteessa pakkastalvi kuivattaa talojen rakenteita. Kun pakkasjaksot ovat ilmastonmuutoksen myötä lyhentyneet, paksut monikerrosrakenteet voivat kerätä kosteutta rakenteisiinsa ja ne voivat alkaa kerätä mikrobikasvustoa.

Monikerrosrakenteista taloa ei voi jättää kylmilleen, koska sen monet eri rakennusaineet ja -kerrokset eivät silloinkaan läpäise kosteutta yhtä vaivattomasti kuin massiivirakenne tai eivät ollenkaan. Jos monikerrosrakenteisen talon lämmitys ja koneellinen ilmanvaihto katkaistaan, kosteus alkaa niinikään kerääntyä sen rakenteisiin ja mikrobikasvustot pääsevät lisääntymään nopeasti. Monikerrosrakenteet ovat mikrobiherkkiä. Jos monikerrosrakenteisiin tulee vesivahinko, rakenteet pitää avata ja kuivattaa.

Massiivipuisen rakenteen voi sen sijaan jättää jopa kylmilleen. Kun taloa sitten uudestaan lämmitetään, kosteus pääsee haihtumaan pois sen rakenteista. Massiivipuinen rakenne kuivuu ajan myötä itsestään ilman mitään vaurioita, kun ensiksi mahdollinen vesivahingon aiheuttaja on eliminoitu.

Massiivipuusta rakennettu talo on alku terveelliselle asuinympäristölle. Massiivipuiset rakenneratkaisut eivät vaadi koneellista ilmanvaihtoa. Sen sijaan voidaan käyttää perinteistä, painovoimaista ilmanvaihtoa, jossa käyttövoimana ovat lämpötilaerot ja tuuli. Painovoimainen ilmanvaihto on terveellinen, toimintavarma, helppokäyttöinen ja pitkäikäinen ratkaisu.

Kun valitset muita rakennus- ja pintamateriaaleja ja jos talossasi on painovoimainen ilmanvaihto, huomioi etteivät valitsemasi pintamateriaalit sisällä muovia tai muita vesihöyryä läpäisemättömiä kalvoja. Suuri osa ”normaaleista” sisustus- ja pintamateriaaleista sisältää muovia, liimaa, erilaisia lisäaineita ja myös myrkkyjä. Erityisesti homeelle ja erilaisille yhdisteille herkistyneet ihmiset reagoivat pieniinkin määriin näitä aineita. Jos olet herkistynyt, materiaalivalinnoissa kannattaa olla erityisen tarkkana.